tiistai 26. huhtikuuta 2016

Aika. Sade. Ikävä.

Ennen sadekauden alkua sekä Roksu että Koo maistelivat kevään ensimmäiset vihreät, Koolla aterioitavaa oli vähän enemmän...

Haluaisin hirveästi kirjoittaa blogiin usein. Väsätä videoita, kuvata kameralla kännykän sijaan ja käsitellä ne ajan kanssa. En ole kuitenkaan kirjoittanut hyvää tekstiä aikoihin. Kieliopillisesti ehkä, mutta sanat eivät ole hakeutuneet itse näppäimille, kappaleet eivät ole olleet sujuvia tai mukaansatempaavia niin pitkään aikaan, että se näkyy pakostakin motivaatiossa. Sen lisäksi opiskelen kolmen vuoden täyden tutkinnon puoleentoista vuoteen - ammattipätevyys täyspitkänä 280 tunnin versiona, ja käyn esimerkiksi muutaman kurssin etänä, (joiden tehtäviä pitäisi nytkin tehdä...) sekä aloitan ensi viikolla syntymäpäivänäni tutkinnon toisen työssäoppimisen käyden silti kymmeniä tunteja viikossa koulua. En ehdi.


Haluaisin hirveästi poneilla enemmän. Koo ei ole liikkunut vielä yhtenäkään ylöskirjattuna viikkona tavoitemääräänsä, viittä päivää viikossa. Se on lisäksi jumiuttanut itsensä näistä vesi- ja räntäsateista pahemmanpuoleisesti. Roksu ei ole liikkunut minun toimestani säännöllisesti kuuteen viikkoon. En ehdi.


Ja haluaisin aivan hirveästi halata erästä pientä punaista tammaa. Haluaisin upottaa kasvoni siihen karheaan harjaan, haluaisin rapsuttaa sitä pehmeää kaulaa kunnes käteni ovat harmaan hilseen peitossa. Haluaisin katsoa propellikorvien pyörivän, haluaisin harppoa tikkujalkojen vieressä pitkin metsiä, haluaisin kuulla vielä sen hörinän. En voi. 

Formulat superedustavina; hikisena ja kuraisena

Ensimmäistä kertaa itkin menettämäni ystävän perään muutama viikko sitten. Tapani mukaan selailin taas illasta blogiani, vanhoja postauksia, eläen uudelleen menneitä tapahtumia. Luin tekstejä ja väritin elävät kuvat mieleeni, katselin kuvia, katselin videoita. Yksi niistä iski ja kovaa. Muutama sekunti täysin käsittelemätöntä videoa, juuri sitä aidointa arkielämää.



Hirveän suuri persoona, aina valmis kaikkeen mitä sille keksinkään. Hirveän suuri ego, joka ei mahtunut ihan jokaisen hevosen kanssa samoihin aitoihin. Hirveän suuri ikävä, jota olen kokenut yhdentoista kuukauden ja muutaman päivän verran, eikä päivääkään ole kulunut tammaa miettimättä. Maila oli paras sattuma, joka tielleni on koskaan kävellyt.

I know, given a chance, I'd do it again
'Cause I can't help myself
'Cause I can't stop myself
I just love being a fool for you

Kuvan ottanut Veera 14.3.2015

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.