lauantai 12. elokuuta 2017

Hevoseton elämä

Anne Friis & Friisin Paletti Salossa 5.8.

Ensimmäistä kertaa oikeastaan koskaan olen hevoseton. Koo siirtyi meidän nimiin maaliskuussa 2006, sitä ennen olin parin vuoden ajan hoitanut kahta pientä ponitammaa, joiden omistaja asui ulkomailla -pidimme niitä siis äitini kanssa kuin omiamme. Vuosien varrelle on mahtunut ties minkälaista poniystävää. Koo on ollut vierelläni aina, ja sen kaverina Puppe, Maila ja Sandra, joita sain pitää lähes kuin omaani, sekä tovereita, joiden luona käydä aina tarvittaessa. Puhumattakaan puolestatoista vuodesta, jotka olin töissä tallilla, ja vietin oikeasti aikaa hevosten kanssa kellon ympäri vähintään viisi päivää viikosta. Ensimmäistä kertaa kolmeen-neljääntoista vuoteen olen nähnyt hevosia lähinnä auton ikkunasta katsellen. Sopivina hetkinä olen pysäyttänyt auton, ihan vain seuratakseni laiduntavaa laumaa, tai katsellen sydänsilmin pieniä varsoja emiensä vierellä. Viimeisen puolentoista kuukauden aikana olen koskenut hevoseen neljänä päivänä; kävin vähän juhannuksen jälkeen viemässä kaverilleni ponin ihottumaloimia, jossa vietin tovin rapsutellen russtammoja sekä piensuokkiruunaa. Ihania, ihania poneja. Koon vanhalla tallilla olen käynyt kahdesti -tai no kolmesti, viimeisimmällä kerralla kävin vain hakemassa ponin tavaroita, ja viemässä hiiriltä jääneen hamppupaalin jämät hevosten loppuunkäytettäväksi. Sitä edeltävänä kertana tammat laidunsivat yhdessä läjässä, pääni huusi koko ajan, että joku puuttuu. Yksi viidestä on kadoksissa. Tuntui niin väärältä. Kaikin puolin elämä on kyllä hyvin tyhjää ilman Koota, onnekseni olen tähän saakka saanut pidettyä itseni jotakuinkin kiireisenä -töitä on riittänyt, ja olipa koiranikin täällä parin viikon ajan. Ensi viikon jälkeen kesälomat on kuitenkin lusittu ja vapaa-aikaa tulee itselleni nykyistä enemmän, täytyy keksiä jotain sisältöä niihin hetkiin.

Lempivaljakkoni Savijärveltä, Karin Söderqvist & Lukas Ruotsin joukkueesta

Kisojen lentävin liike, Maria Henriksson & Cipella niinikään Ruotsista

Laidunten ohiajelun lisäksi olen käynyt katsomassa peräti kaksia valjakkokilpailuja. Ensiksi Savijärvellä PM-kisoissa kouluosuutta, sen jälkeen Salossa SM-kisojen maratonia, tai maratonin B-osuutta eli esteitä. Vielä joku päivä minäkin kurvailen ponivaljakolla pitkin metsiä, nylpytän kouluratoja ja kurvaan tiukkoja kurveja esteillä ja kartioiden välissä. Vielä joku päivä...  Vaatii vain melkoisesti perushevosharrastustakin enemmän ylimääräistä takataskusta tuo laji, näkyi lähes jokainen olevan liikenteessä kuorma-autolla saadakseen koko valjakon kulkemaan tallilta kisoihin. Tulipahan todettua, että on muuten oikeasti ratsastaen hevoseen vaikutus huomattavasti helpompaa, kuin kärryiltä käsin -voit paljon tarkemmin ja helpommin ennakoida käännöksiä selästä, kuin kärryiltä, tämän eron huomasi erinomaisesti tuolla maratonesteillä. Ei ole pohkeita minkä välissä pitää hevosta, ainoastaan ohjat joilla niin ohjataan, säännöstellään vauhtia kuin asetetaankin, sekä yksi raippa, jonka pitäisi korvata molemmat pohkeet ja kaikki muut istunta-avut.

Salon hienoin varustus (Riitta Tamminen & Adel)

Parhaat pärskeet (Hannu Kalalahti & Hessin Vihtori)

Viime sunnuntaina kävin ratsastustunnilla. (Oli muuten tunti 3/5 vuoden tavoitteistani, eiköhän tuo ehdi täyttyä ennen vuoden vaihtumista!) Hyvin extempore-reissu, taisin varata tunnin lauantaina. Kohteena oli tälläkin kertaa Espoon talli, jossa minua odotteli Normandia-niminen kymmenvuotias ruuna. Siinä ponissa oli aivan hurjasti tuttua, oli pakko lähettää tunnin jälkeen kuva saatetekstillä "taisin just ratsastaa ponis veljellä" Sofialle. Normandia on niin olemukseltaan, ulkonäöltään, luonteeltaan kuin jopa liikkeiltäänkin aivan Paparazzien vähän matalempi kopio. Ponia tunnille varustaessani siinä oli jo hurjasti yhteneväisyyksiä, jotka vain lisääntyivät selkään kivutessani. Ruuna luki ja teki kaiken, mitä vain osasin siltä pyytää, hirmu herkästi ja reippaasti. Puolivälin jälkeen laukkoja aloitellessamme oli viimeistään tarkistettava, että enhän nyt ole Oulussa tuon aivan loistavan kirjavan kyydissä -etenkin, kun opettajammekin oli oululainen kera vahvan murteen. Tunnin teemana oli mm. avotaivutukset uralla, voltit ja siirtymiset. Olin enemmän hukassa kuin viimeksi, mutta enemmän kärryillä kuin ajattelin olevani -olihan tässä ainakin kahdeksan viikkoa edellisestä hevosen selässä istumisesta mennytkin.


Kahta viikkoa vajaan kahden porvoolaisvuoden jälkeen pakkasin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna omaisuuteni työsuhde-etuautoon ja muutin väliaikaisasuntoon Vantaalle. Tässä majailen vielä vähän reilun kuukauden, jonka jälkeen muutan parinsadan metrin päähän. Siitä talosta tulee yösijani korkeintaan puoleksitoista kuukaudeksi, kunnes jälleen kerran otan repun olalle ja kurvaan Ouluun. Siellä minua odottaa kaksi nyt vähän reilua vuosikasta welsh part bred-tammaa, joista minun tulee kuulemma lässyttää mukavat poninalut. Molempien tulevaisuuden suunnitelmissa on kisaponin ura, todennäköisesti myös asiakaskäyttö terapiahommissa, mutta toivon pienesti ja salaa, että saisin jommasta kummasta itselleni ajoponin. Valjaisiin saavat molemmat ainakin opetella! Ponien tämänhetkinen koulutuksen tila on kuulemma sellainen, että pienempi osaa olla söpö mutta on muuten ihan hönö ja jäärä, isompi taas oli viime tilannekatsauksen aikana laitumella, josta sitä ei kukaan saanut kiinni. Niin, ja onhan siellä tietenkin perhe, kaverit ja kaikin puolin paljon suuremmat ympyrät ja tukiverkot kuin täällä, sekä hiirenikin lähtivät jo ensimmäisessä muuttokuormassa talvirenkaiden kanssa. Toivottavasti kohta voin sanoa, että minua on siellä odottamassa työpaikkakin.

Piti kokeilla banketinkin kuvaamista huomattavasta vastavalosta huolimatta, valjakosta Leena Kalalahti & Judym tämä onnistui!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi jo etukäteen, ne piristävät aina päivää! Kommenttien valvonta on päällä, joten hyväksyn ne ennen julkaisua -älä siis ihmettele, jos kommenttisi ei tule heti näkyviin. :) Halutessasi voin olla julkaisematta kommenttisi, kunhan ilmoitat siitä minulle.